 |
20.12.2008
Talvi on onneksi tullut,
toivottavasti jäädäkseen. Vielä
toivoisin hiukan lisää lunta, että
pääsis kunnon hankeen tammalla
kahlaamaan.
Vähitellen ollaan Ritan kanssa
palaamassa säännölliseen 4-5 kertaa
viikossa liikutukseen.
Valitettavasti tamma ei vain ole
ollut viime aikoina kovin hyvä.:(
Ei onnu sitä oej, mutta joku siinä
mättää. Jalka/lapa on jäykkä, vertyy
kylläki paremmaksi, mutta ei
siltikään ole oikein hyvä.. Mutta,
lenkillä on käyty siltikin kintun
ehdoilla koska tamma kuitenkin
nauttii lenkkeilystä ja toivotaan
että jalka/lapa tulis taas
paremmaksi säännöllisellä
liikunnalla, kun meni nuo
liikutukset loppusyksystä vähä
höpöksi.. Ajattelin jo pääseväni
joulukuun lopussa taas Merin
kouluvalmennukseen, mutta kyllä se
taitaa taas jäädä haaveeksi.
Jarrut meillä on ollu aika
totaalisen hukassa edelleen. Alkoi
jo maastolenkeillä tuntua, että
tästä ratsastuksesta on kyllä kohta
kaikki turvallisuus kaukana, ku
tamma vaan juoksee korvat
innostuksesta tötteröllä eteenpäin.
Ei se vie (tai mun määritelmän
mukaan..), mutta ei ihan nätisti
pysähdykään ku vauhdin ottaa.:D Ja
kävellähän sillä voi vaikka koko
lenkin jos haluaa, mutta ravissa
alkaa tuo kuumuminen heti
ensimmäisen 2 metrin jälkeen.
Kentällä ollaan ratsasteltu myös
jonku verran, ihan perusjuttuja
tehty ja etsitty jarruja.;)
Ajohommat on ollu nyt jonku aikaa
jäissä, koska tamma oli viime
ajoreissuilla hyvin kärttyinen
jostain syystä, niin pidetään nyt
taukoa ja ratsastellaan ku se ei
tunnu tammaa ärsyttävän.:)
|
|
20.10.2008
Ritan liikutus on ollut viime viikot
ihan retuperällä.. Ostin oman
asunnon, jossa alotettiin remontti,
joten voitte vaan arvata kuinka
vähän aikaa on jäänyt. Eli tamma on
kasvatellu mahaansa reippaasti.
Jospa tämä tästä tasaantuisi taas,
kun remppa saadaan valmiiksi ja
pääsen muuttamaan.
Vkl:na kävin elämäni ensimmäistä
kertaa HIHS:ssä , lapsuuden haave
siis toteutettu. Kivaa oli, kiitos
Memmulle seurasta.:) Rita sai
tuliaisiksi mustat BR:n jänne- ja
hivutussuojat, turkoosinsiniset
villapintelit ja ihan tavallisen
sini-ruskean nylonriimun. Ihmeen
vähällä tuhlailulla selvisin ja en
ostanu ees satulahuopia yhtään!;)
|
|
5.10.2008
Vauhtia ei meiltä ainakaan
valmennuksessa puuttunut.. jarrut
sen sijaan puuttuivat.:D Tamma
arveli varmaan olevansa vähintään
montelähdössä tai jotain sinne
suuntaan. Ravia porskutettiin
alkutunnista siihen malliin, että
huh huh. Kyllä se sitten lopen jo
rauhottuki ja alko hivenen kuunnella
selässä istujaaki.:)
Kaiken kaikkiaan valmennuksessa oli
tosi kivaa, vaikka ehkä siitä ois
saanu hiukan enemmän irti, jos Rita
ois ollu pikkasen rauhallisempi.
Tehtiin ihan perusharjotuksia;
pysähdyksiä, temponhidastuksia (tai
niiden yrityksiä..), voltteja,
asetuksia.. Lopuksi testasin vielä
laukata, ku mielestäni vasenlaukka
ei oo rullannu oikein kunnolla.
Syykin selvis; vasen lapa on hivenen
jumissa ja näin ollen vasenetujalka
ei pääse ojentumaan niin hyvin.
Laukan nähdessään Merikin muisti
tamman paremmin, sanoilla "Tämä oli
tämä kenttäsuokki, laukkaa todella
isosti" ja sitähän me tosiaan
tehdään.:D Merin suosituksen mukaan
nyt kokeillaan hetki hiukan
tehokkaampaa kuolainta, jos se
hukassa oleva jarruki löytys sen
myötä. Ensi kertaan!
|
|
27.9.2008
Tällä viikolla ollaan oltu jo
huomattavasti rauhallisempia. Jospa
tuo viikon takainen temppu riittäski
seuraavaksi puoleksi vuodeksi taas..
Tamman jalat on olleet edelleen
hyvät, joten ilmottauduin viikon
päästä olevaan Merin
kouluvalmennukseen! Kiva jos pääsee
tosiaan osallistumaan, vihdoin ja
viimein. Seurana meillä on Santtu ja
Martta. Kuulumisia taas sitten.:)
|
|
21.9.2008
Leppoisaa sunnuntai ajelua.. tai
sitten ei. Menin ajamaan Ritalla
siihen meidän tallin omalle radalle,
mutta kappas, joku puolukankeräilijä
oli ajanut autonsa keskelle rataa ja
poimi puolukoita. Ja joinakin
päivinä näinkin yksinkertaiset asiat
kuin autot keskellä lenkkireittiä
ovat aivan liikaa tälle tammalle.
Tulin alas kärryiltä aikomuksena
kääntää tamma ja palata takas
talliin. No, tamma päättiki siinä
vaiheessa kääntyä ihan itsenäisesti
metsäkivikon kautta ja niin ollen
lähti kuin tykin suusta kohti
tallia.. Onneksi Martta oli tallin
pihalla ja laitto tallin nosto-oven
kiinni, en uskalla ajatellakaan mitä
kaikkea ois tapahtunu jos tamma ois
rynnänny talliin kärryine
päivineen.. No, ei muuta ku tamma
kiinni ja kärryihin istumaan, Martan
kanssa kohti rataa. Nyt olivat
marjastajat tajunneet , jo autonsa
muualle viedä, kenties tajusivat
ettei se mikään yleinen parkkipaikka
ainakaan ole.. Ajelin 10 kierrosta
ja hyvin meni tällä kertaa. Taas
näitä päiviä, jollon miettii, että
vaihtasko tuon vähä turhanki sähäkän
yksilön johonki pikkusen
rauhallisempaan.. No, vielä en
luovuta.:)
|
|
8.9.2008
Ritan elämään ei sen ihmeempiä.
Talvikarvan kasvatus etenee
omistajan harmiksi kovaa kyytiä,
tamma ilmeisesti on ajatellut pitää
huolen, ettei vaan palellu
talvella.;) Ja ilmeisesti Rita ei
tykkää siitä vähäisestä
harjantyngästäkään, ku on päättäny
tuhota senkin pois. Tamma ei tunnu
käsittävän, että omistaja tahtoisi
pitkän liinaharjan.. No, aina ei voi
saada kaikkea.:)
Ollaan ajeltu, ratsasteltu maastossa
ja kentällä. Myös tallin
Santtu-ruuna on innostunut
lenkkeilemään seuranamme ja mikäs
Ritasta mukavampaa oiskaan, Santtu
kun tuntuu olevan niin hurmaava
nuorimies rouvan mielestä.;)
Toisinaan maastossa ratsastaessa
tuntuu, että tammalla taitaa jarru
joutua hukkaan. Eihän se koskaan vie
tai mitään, mutta tykkää mennä
melkosta vauhtia ja suorastaan käy
kuumana. Ois kiva kokeilla sillä
joskus laukkakisoihin
osallistumista, jos
tulevaisuudessakin kunnossa on.
Ajaessa tamma on taas huomattavasti
rauhallisempi, vaikka välillä
kärryjen edessäki paahtaa menemään
ku viimestä päivää. Eli virtaa
meillä ainakin riittää! Nyt vain
odotellaan talvea ja LUNTA, että
pääsis todella kasvattamaan hangessa
Ritan kuntoa ja lihaksia. Eli viime
talven kaltaista lumetonta talvea ei
missään tapauksessa..
Jalat on ollu ihan ok kunnossa. Ei
oo ontunu/nyökänny. Välillä varsinki
etujaloissa on aamusin vähän
nestettä, mutta ei vielä niin
pahasti että kannattas kovin pahasti
stressata asiasta. Katsotaan
tasottuuko asia säännöllisemmällä
liikutuksella paremmaksi. Jos kaikki
hyvin jatkuu, niin tarkoituksena on
osallistua lokakuussa Merin
kouluvalmennukseen, sillä johan
niistä ollaan jo 10 kuukautta pois
oltuki.. Eli arvatenkin ois mukava
päästä taas valmentautumaan!
|
|
17.8.2008
Vihdoinki Ritanki sivut netissä
asti! Ei tahdo olla ylimääräistä
aikaa, niin on hiukan venynyt
näidenkin tekeminen.:)
Rita liikkuu nyt ihan normaalisti,
tai no hiukan kevyempiä lenkkejä
vain. Toisina päivinä se on parempi
ja toisina ei. Enimmäkseen oon ajanu
radalla melko hiljaista hölkkää,
koska siinä ”ravurinravissa” se
rupeaa herkästi nyökkäämään. Jospa
siinä vaan kestää että jalat
paranevat, toivottavasti.
Sanotaanhan sitä, että helposti
vuoden kestää paraneminen
leikkauksen jälkeen. Ratsastanu oon
vasta muutaman kerran (Tupamäki
lupasi kavuta selkään vasta
juhannuksena). Heti kyllä huomaa
kuinka paljon enemmän se nauttii
ratsastuslenkeistä, kaipa ne vaan
sitte on niin mukavia tamman
mielestä. Muuten tamma voi hyvin, on
nauttinu kesästä laitumella Anjuska
ja Katariina ponien kanssa. Lähtee
lenkille mielellään ja tykkää kun
touhuillaan. On se niin lupsakka
tammuska!
|
|
|
|
 |