![]() |
||
![]() |
||
![]() |
Olen vuonna 1983 syntynyt tyttö Pohjois-Pohjanmaalta, Sievistä. Hevosharrastukseni sai alkunsa vuonna 1994, jolloin aloitin ratsastuksen Paavon Tallilla Sievissä. Paavoa saankin kiittää kaikista ihanista vuosista, jolloin kiersimme tapahtumissa poniajelua antamassa, auttelin tallitöissä viikonloppuisin jne. Samalla pääsin ratsastamaan hyvin erilaisilla ja eritasoisilla hevosilla, mistä nautin todella paljon ja siinä jos jossain todella oppi. Tykkään koulutella Ritaa itse, ihan perusjuttuja. Pääasia että kummallakin on hauskaa ja nautitaan hommasta, liian vakavasti me ei asioita oteta. Olen itse selkeästi enemmän kouluratsastajatyyppiä, esteitä harrastaisin varmasti enemmänkin, jos sopiva ratsu olisi että voisi harjoitella enemmänkin. Kilpailua en ole harrastanut lainkaan, ihan viime vuosina olen käynyt muutamissa Sievin HYS:n järjestämissä harjoituskisoissa. Seuraan ja käyn myös raveissa jonkin verran, joskin viime vuosina hiukan vähemmän, aikaa ei valitettavasti tahdo kaikkeen niin paljon riittää. Kuninkuusravit ovat kuitenkin joka kesän kohokohta, joita en ihan hevillä väliin jätä. Olen vannoutunut suomenhevosihminen ja haaveilenkin kasvattavani niitä joskus pienimuotoisesti. Pidän suomenhevosissa niiden monipuolisuudesta, äärettömän rehellisestä ja parhaansa yrittävästä luonteesta, itsepäisyyttä unohtamatta. Myös shetlanninponeilla on ikuinen paikka sydämessäni, joten tulevaisuudessa myös niitä tulee toivottavasti löytymään omistuksestani. Entisistä hoitohevosistani Ponnen Sipi on ollut Elämäni hevonen. Kerkesin hoitaa Ponnea lähes 5 vuotta Hietamäen Pentillä ja Ritvalla Sievissä. Takana on monia ikimuistoisia ravireissuja, maastoratsasteluja jne. Ponne on ehdottomasti todella upea hevonen, joka ei ikinä unohdu sydämestäni. Nykyään Ponne asustelee naapurikunnassa Ylivieskassa viettäen onnellisia harrastehevosen päiviä. Hevosten ja koirieni lisäksi vapaa-aika tahtoo jäädä melko vähäiseksi, mutta jos sitä suinkin on, niin se kuluu lukiessa, käsitöitä tehdessä tai tv:n edessä rentoutuessa.
Entiset hoitohevoseni:
|
|
![]() |
||